Beta-julkaisu

Uuden sivuston beta-versio julkaistiin palvelun terveyskeskuskäyttäjien kommentoitavaksi eilen tiistaina 04.06.2014. *Maljojen kilistelyä…*

Kommentointipyyntö lähti sähköpostilla noin 135:lle terveyskeskuskäyttäjälle ja muutamalle työnhakijoita edustavalle henkilölle. Kommentteja voi jättää sähköpostilla tai anonyymisti palautelomakkeelle. Katsotaan mitä käy ja ehkäpä joku tämän blogin tai sosiaalisen median kautta eksyy myös beta-sivustolle.

Täytyy myöntää, että ihan suunnitellussa valmiudessa sivusto ei vielä ole (esim. IE8-yhteensopivuuden suhteen ylläpitopuolella) ja tämä saattaa vaikuttaa negatiivisesti kommenttien määrään (organisaatioiden siirtyminen uudempiin IE-versioihin on järkyttävän hidasta, mutta siitä lisää myöhemmin) ja toisaalta laatuun. Kommentoinnin tavoitteena ei ole löytää bugeja (se on meidän kehittäjien homma), vaan mahdollisia parannus- tai muutosehdotuksia sivuston sisältöön tai toiminnallisuuteen.

Joka tapauksessa olen helpottunut, että beta-julkaisu saatiin alta pois vaikkakin vähän keskeneräisenä. Allekirjoittanutkin joutui vielä edeltävänä iltana opettelemaan miten Githubista työnnetään julkaisu Herokuun komentoriviä käyttäen🙂. Nyt voi jännittää muita asioita ja toivoa rakentavaa palautetta tulevasta sivustosta (julkaisu tuotantoon on suunniteltu elo-syyskuulle).

Käy tsekkaamassa sivusto osoitteessa http://beta.tkrekry.fi/

PS. Aivan luokattoman kauan kesti, että maltoin taas kirjoituspöydän ääreen (yli 2 kuukautta). Joskus sitä pitäisi vaan pakottaa itsensä kirjoittamaan, koska inspiraatiota voi välillä joutua odottamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s